Hyvät asukkaat, asiakkaat & yhteistyökumppanit
Koronaviruspandemia vuoksi olemme Kiinteistöpalvelu Räsänen Oy:lla tehneet muutoksia toimintatapoihimme, jotta osaltamme estämme COVID-19 viruksen leviämistä.
Kaikki työntekijämme noudattavat aina hyvää käsihygieniaa, mutta nyt varotoimenpiteenä käytämme tehostetusti kumihanskoja ja mahdollisesti myös hengityssuojia kiinteistöillä asioidessamme. Tavoistamme poiketen vältämme asukas- ja asiakaskontakteja sekä pyrimme pitämään suositellusta metrin turvavälistä kiinni, emmekä kättele tapaamisten yhteydessä. Lisäksi pyydämme asukkaita ilmoittamaan sairastumisesta, niin sovitaan uusi käyntiaika kiireettömämpien vikailmoitusten osalta. Kiireelliset ja päivystysluontoiset työtehtävät suoritetaan normaaliin tapaan tehostettujen varotoimien ja suojavarusteiden voimin.
Kaikki kiireettömät palaverit ja tarkastukset siirretään uudelle ajankohdalle.
Yllä mainittujen toimenpiteiden lisäksi olemme tehostaneet toimitilojemme, työautojemme sekä työvälineiden desinfioimista.
Pyydämme kaikkia toimitiloissamme asioivia henkilöitä pesemään kädet sisääntulo kerroksen wc-tiloissa ennen 2krs asiakaspalvelutilaan siirtymistä. Käsidesiä on myös esillä asiakaspalvelutiskillä. Jääthän kipeänä kotiin lepäämään.
Seuraamme tilannetta aktiivisesti ja päivitämme toimintatapoja ajantasaisten suositusten mukaan.
Kiitämme yhteistyöstä!
Dear Residents, Customers & Business partners
Due to the Coronavirus pandemic, we have made changes to our customs to prevent spreading of the COVID-19 virus.
As always, we’ll take care of good hand hygiene but as an addition to this, we’ll use more rubber gloves and possibly facemasks during visits to the properties. Differ from our usual habits we’ll keep a safety gap and we’ll avoid shaking hands.
If you are sick in anyway, please contact to our customer service and we’ll make a new appointment for you. Urgent on call duty works will be handled as usual, but with intensified safety matters.
When you come here to our office, please wash your hands in the toilet on main floor before coming up to our customer service. You’ll also find hand sanitizer on the service desk.
If you are sick – Please stay home, rest & get well soon.
Thank you for your co-operation!